Siirry sisältöön
Espoossa ennätyksellinen kongressivuosi 2019

Tiedote 3.3.2020

ESPOOSSA KAIKKIEN AIKOJEN KONGRESSIVUOSI

Espoossa järjestettiin vuonna 2019 yhteensä 92 kansainvälistä järjestökongressia, joihin osallistui ennätyksellisesti lähes 10 000 kongressivierasta. Kongressien määrä kasvoi huimat yli 40 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Kongresseilla on huomattava taloudellinen merkitys Espoolle. Vuonna 2019 kansainvälisistä kongresseista saatu matkailutulo oli 13,3 miljoonaa euroa. Espoo saavutti myös takaisin asemansa Suomen toiseksi suosituimpana kongressikaupunkina kongressien määrällä mitattuna. Delegaattimäärällä mitattuna Espoo sijoittuu kolmannelle sijalle Helsingin ja Tampereen jälkeen.

- Espoon hienot kasvu- ja ennätysluvut ovat pitkäjänteisen kongressimarkkinointityön tulosta, jota on tehty yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Tulevat vuodet näyttävät myös erittäin positiivisilta. Espoo on perinteisesti ollut pienempien kongressien pitopaikka, mutta tuleville vuosille on saatu vahvistettua useampi yli 1000 hengen kongressi, iloitsee Espoo Marketingiin kuuluvan Visit Espoon johtaja Miikka Valo.

- Tällä hetkellä tilat, joissa kongresseja järjestetään Espoossa, ovatkin kovassa käytössä. Tämä ja tulevat isot kongressit kannustavat meitä tekemään aktiivisesti töitä, jotta suunnitteilla olevat uudet kongressitilat toteutuisivat muutaman lähivuoden aikana, jatkaa Valo.

Ennätyksellinen kongressivuosi koski koko Suomea: Suomessa järjestettiin viime vuoden aikana yhteensä 835 kansainvälistä järjestökongressia, joihin osallistui 136 413 kongressivierasta. Aikaisempi ennätys on vuodelta 2017, jolloin kongresseja oli 791 ja osallistujia yli 111 000.

Kohti vastuullisempaa kongressijärjestämistä

Espoon kaupungin tavoitteena on olla pysyvästi Euroopan kestävin kaupunki. Kaupungin matkailuorganisaatio ja Convention Bureau eli Visit Espoo tukee tätä tavoitetta omalla työllään, ja rakentaa parhaillaan uutta kestävän matkailun tiekarttaa vuosille 2020-2030, jossa tärkeässä roolissa on yhä vastuullisempi kokous- ja kongressitoiminta ja tapahtumien järjestäminen.

Visit Espoon kestävän matkailun tiekartan konkreettisia toimenpiteitä on jo toteutettu aktiivisesti kongressimarkkinoinnissa. Visit Espoo teki mm. vuonna 2018 oman yhteiskuntasitoumuksen (Sitoumus2050), jonka mukaan Espoon kaupungin isännöimissä kansainvälisten kongressien vastaanottotilaisuuksissa tarjoillaan jatkossa vain kasvisruokaa tai lähikalaa, ja ruokahävikkiä pyritään aktiivisesti vähentämään.

-  Vuoden 2020 kaupungin vieraanvaraisuusanomuksissa hakijoilta edellytettiin ensimmäistä kertaa myös tietoja, miten he huomioivat kestävän kehityksen kongressin järjestämisessä. Seuraava askel otetaan, kun vuoden 2021 alusta alkaen vastuullisuus kongressijärjestämisessä tulee yhdeksi valintakriteeriksi vieraanvaraisuuksia myönnettäessä ja tilaisuuden pitopaikat valitaan myös vastuullisten toimijoiden joukosta, kertoo Valo.

Visit Espoon uusi tiekartta pohjautuu muun muassa YK:n SDG -tavoitteisiin (Sustainable Development Goals), jotka Espoon kaupunki on sitoutunut saavuttamaan jo vuoteen 2025 mennessä. Samalla tiekartta tukee Suomen uutta matkailustrategiaa vuosille 2019-2028, jossa tavoitteeksi on asetettu olla Pohjoismaiden kestävimmin kasvava matkailukohde. 

 

Lisätiedot:

Espoo Marketing Oy/ Visit Espoo
Miikka Valo, Director, Conventions & Tourism
Puh. 043 824 6038
sposti: miikka.valo@espoo.fi